Käytetyt laitteet

Tietoa käytettyjen ostajalle
 
Käytettyjä tietokonetuotteita on ostettu ja myyty maailman sivu. Niille on oma paikkansa. Käytetyn laitteen myyminen on herrasmiestoimintaa, joka perustuu pitkäaikaisiin luottamuksellisiin suhteisiin ja jota ohjaa kysynnän ja tarjonnan lait. Käytettyjen kauppa ei siis mitenkään eroa uusien laitteiden hankkimisesta.

Tradec toimittaa käytettyjä laitteita, joiden varaosalogistiikasta yhtiö vastaa. Lähes poikkeuksetta annamme laitevalmistajien tehdaskunnostusosastoille mahdollisuuden tarjota meille takuunalaisia tuotteita. Monesti käy kuitenkin niin, ettei tuotetta ole juuri silloin saatavilla tehdaskunnostettuna. Käytämme sellaisia broker-toimittajia, joiden kanssa on toimittu vuosikausia. Näin ollen saamme korvaavan osan ulkomailta parhaimmillaan jopa 2-3 työpäivässä. Käytettyjen myyntimme on siis huomattavasti turvallisemmalla pohjalla kuin esimerkiksi eBaystä tai muusta online-palvelusta hankittaessa.

Takuu

Ellei muuta ole sovittu, on käytetyllä osalla tai laitteella yhtiömme järjestämänä 90 päivän vaihtotakuu. Takuu koskee kaikkia käytettyinä tai tehdaskunnostettuina hankittuja tuotteita. Vaste- ja kateaikaa voidaan korottaa eri sopimuksesta.

 

Käytettyjen laitteiden ostamisessa seuraavat asiat turvaavat onnistumisen:

- Tiedä mitä olet hankkimassa. Tuotenumero auttaa huomattavasti, jos kyseessä on vanhempi osa

- Oikein vanhoille osille varaa aikaa toimitukselle, kaikkia 90-luvun alun osia ei enää niin vain saada

- Osta kulutustavaroita kuten levyjä saman tien yksi ylimääräinen, säästät omaa vaivaasi

- Yhdistä tehdaskunnostettuja ja käytettyjä laitteita, näin saat ylläpidon ja osien saatavuuden samaan hintaan

- Anna Tradecille mahdollisuus tarjota myös tehdaskunnostettu ja ihan uusi osa

- Anna Tradecille mahdollisuus tarjota osalle tai laitteelle myös ylläpitopalvelu laitevalmistajalta

 

 
  • riverbed-technology-inc-logo

  •  tintri-logo-250

  •  

    EMC-logo